Ilosaaressa tuli liian usein olo että olin ainoo ihminen, joka tuli sinne kattomaan keikkoja. Koska kyseessä oli ekat festarini, se dokaamisen määrä pääsi kyllä vallan yllättämään. Moniin ihmisiin törmäsin leirintäalueella, jotka eivät olleet käyneet katsomassa ainuttakaan keikkaa koko päivänä. Joensuun kadut olivat kuin maailmanlopun jäljiltä, en oo koskaan nähnyt missään niin paljon tölkkejä, roskia ja asfaltille liiskaantuneita ranuja. Ja kyllä myönnänpä hyvinkin että sorruin itsekin yön pikkutunneilla vähän kaljoittelemaan ja päädyin lopulta seuraamaan valtavaa pedobear-pukuista miestä kulkueeseen, joka tuntui lopulta kestävän ikuisuuden ja päättyi hurjaan moshpittiin Rage Against the Machinen soidessa.
Vaan tämäpä oli yöllä. Koko lauantaipäivän väänsin talkootöissä hikisesti leipiä milloin millekin bändille, aluksi tuli aina niitä hienoja fiiliksiä kun sai tietää tekevänsä sen ja sen bändin jäsenille leipää, mutta 11 tunnin päivän aikana siihen turtui kyllä täysin. Lempparibändeillekin väännettiin lopulta evästä varsin tottunein ottein. Työpäivän päätteeksi tuntui aika mahtavalta juosta the xx:n keikalle ja ehtiä kuin ehtiäkin jamittelemaan melkein eturiviin. Vetivät todella hienon setin, siellä ne oli kuulkaas miun tekemät leivät mahassaan. Oliver Simin hypnoottinen katse ei koskaan pyyhkiydy verkkokalvolta. Vitti että uudet biisitkin oli hyviä!
Sunnuntai alkoi Pariisin keväällä, joka jätti ehkä hieman kylmäksi? Vaikka niillä olikin gorillapukuinen mies lavalla. En tiiä oliko se päälavan (rumat valot, suora auringonpaiste, liikaa ihmisiä) vai aamuväsymyksen vai minkä vika mutta en jotenkin päässyt siihen tunnelmaan mukaan. Uus levy ei oo oikein päässyt kasvamaan miuhun kiinni ja suurin osa biiseistä oli joko siltä tai muuten vaan ei-niin-suosikkeja. Jäin oottamaan Pankkiryöstäjän tai edes Korkeushyppääjän rakkautta, mutta jos se joskus kuultiinkiin niin olin jo kaukana YleX-teltassa odottamassa seuraavia keikkoja. Eturivi tai ei mitään.
Regina olikin valtavan ihana, tykkäsin tosi paljon niin uusista biiseistä kuin vanhempien kappaleiden uusista kitaravetoisista sovituksista. Reginan jälkeen esiintynyt First Aid Kit oli yllätys, 1. oon tosi kyllästynyt folkiin, 2. olin kuunnellut niitten levyjä mutta innostunut varsin laiskasti, mutta ne vaan jamitteli siellä keikalla ja opin uuden asian elämästä: folklaulajatkin moshaa. Lisäks agressiivinen pianon soitto on aina jotain liian kuumaa.
First Aid Kitia seurasi monta tuntia päämäärätöntä haahulua, kuljin Bodomin ohi, kuljin 65daysofstaticin ohi (no sinne jäin vähän fiilistelemäänkin, olivat ihan hyvijä), ja käväisin teltalla, kunnes löysin sen mitä olin oottanu ja kuumotellu ehkä eniten, eli itseni Antony and the Johnsonsin eturivistä. Antonyn keikka orkestereineen oli täyttä magiaa. Ei sanat riitä kun kyseessä oli ehkä melankolisin tunnelma mitä kukaan on ikinä pystynyt välittämään yhdistettynä vitseihin kännisistä suomalaisista ja maailman hienoimpaan Beyoncé-coveriin.
Ilta päättyi reivaamiseen Chisun keikalla - ei ollut muutakaan minne mennä ja Antonyn keikan jälkeen teki mieli hieman päästellä höyryjä. Keikan sinetöityä Ilosaari2012:n päättyneeksi tissuttelin hiukan epätoivoisesti leirintäalueella, mutta päädyin nukkumaan jo yhdeltä. Hurmosta oli koettu tarpeeksi jo päivän keikoilla joten viina ei vaan maistunut. Kiitos Ilosaari, festarineitsyys menetetty ja ensi vuonna uudestaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti